keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Ihanaa hurahtamista!

Meillä on menty vähän sekaisin superfoodeista. Kaikki alkoi viattomalla osallistumisella CoCoVin bloggaajailtaan, eteni luontevasti smoothie-innostukseen ja on nyt siinä pisteessä, että superfoodeja löytyy vähän joka ruuasta. Jopa Tuomas on paahtanut hampunsiemeniä paistetun riisin sekaan ja seissyt pariinkin otteeseen kuiva-ainekaapin edessä miettien, mitä superfoodeja tänään käyttäisi. Ihanaa hurahtamista!

 

Tämän aterian kehitin toukokuun Yhteishyvän Ruoka-liitteen pohjalta. Perunasalaatti on ihan perinteinen sitruunavinegretteineen, mutta uunilohen kuorrutin tällä kertaa superilla inkamarka-tuorejuustolevitteellä ja viimeistelin älyttömän hyvillä Marcona-manteleilla. Niitä muuten napsin ihan sellaisenaankin välipalana.

Inkamarjat maistuvat makean kirpsakoilta ja vastaavat suutuntumaltaan aurinkokuivattua tomaattia. Tässä ruuassa ne voikin korvata hyvin esim. kuivatuilla karpaloilla tai sitten niillä aurinokuivatuilla tomaateilla. Herkkua on!


SITRUUNAINEN PERUNASALAATTI

 

1 kg uuden sadon perunoita
250 g retiisejä
tuoretta pinaattia

Sitruunavinegretti:
1 1/3 dl neitsytoliiviöljyä
3/4 dl sitruunamehua
1 luomusitruunan raastettu kuori
2 rkl ruokokidesokeria
1 tl Kalaharin suolaa
rouhittua mustapippuria

1. Pese perunat. Keitä ne suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Valuta vesi. Imeytä kosteus lisäämällä kattilaan muutama arkki talouspaperia ja anna vetäytyä hetki kannen alla. Paloittele perunat hieman jäähtyneinä ja siirrä kulhoon.

2. Sekoita vinegretin ainekset. Viipaloi retiisit ohuksi siivuiksi. Huhtele ja kuivaa pinaatti. Yhdistä ainekset perunoiden kanssa.

INKAMARJA-UUNILOHI

 

n. 600 g ruodotonta lohifileetä
1 tl Kalaharin suolaa
rouhittua mustapippuria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
kourallinen kuivattuja inkamarjoja
1½ tl murskattua roseepippuria
2 - 3 rkl silputtua ruohosipulia
muutama kourallinen rouhittuja marcona-manteleita

1. Nosta lohifilee nahkapuoli alaspäin uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Silppua inkamarjoja kevyesti pienemmäksi veitsellä. Yhdistä tuorejuusto, inkamarjat, roseepippuri ja ruohosipuli. Levitä seos lohifileelle.

3. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia tai kunnes lohi kypyy. Ripottele päälle ennen tarjoilua rouhittuja manteleita.



maanantai 13. toukokuuta 2013

Vospapur, eli pöperöä armenialaisittain

Hankin Sally Butcherin Vegestan -kirjan jo vuosi sitten, mutta säälittävän vähälle käytöllehän se on jäänyt. Alun perin pirteää vaihtelua ruokailuun huokunut opus muuttui nimittäin jo parin läpipläräyksen aikana monimutkaiseksi ja lähi-idästä napatut ruuat turhan oudoiksi. Vai mitä mieltä te olette happomarja-mantelipadasta, moghrabiehilla täytetyistä paprikoista ja kivillä paistetusta kokojyväleivästä? Olen muutenkin vähän sellainen, etten lähde kokkaamaan ruokaa, jonka autenttisesta mausta tai koostumuksesta minulla ei ole harmainta hajuakaan.

No, onneksi soppa on ohjeesta ja alkuperästä riippumatta aina soppaa. Paitsi jos sen keittää muhennokseksi, kuten tämän Vegestanin vospapurin eli armenialaisen pinaatti-valkosipuli-linssikeiton kohdalla lopulta kävi. Kirja kertoo, että keitto on kehitelty lämmikkeeksi Armenian vuoriston hyytävän kylmiä talvia vastaan, mutta en näe syytä, miksi se ei sopisi myös Suomen hyytävään kevääseen. Resepti jännyys piilee valkosipuli-saksanpähkinärouheessa. Vastaavaahan voisi käyttää muissakin keitoissa korvaamaan esimerkiksi leipäkrutongit!


ARMENIALAINEN PINAATTI-VALKOSIPULI-LINSSIKEITTO (4:lle)


300 g vihreitä linssejä
50 g voita
1 iso sipuli silputtuna
7 - 8 valkosipulinkynttä kuorittuna
1 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
1 tasainen rkl kuivattua tilliä
1 l vettä / kasvislientä (+ extraa, jos keitosta tulee liian sakeaa)
suolaa ja mustapippuria
300 g tuoretta pinaattia huuhdottuna ja silputtuna
4 - 5 keskikokoista mehevää tomaattia pieneksi kuutioituna
100 g saksanpähkinöitä rouhittuna

1. Huuhdo linssit ja siirrä sivuun odottamaan.

2. Sulata osa voista öljytilkan kera paksupohjaisessa kattilassa ja kuullota sipulia rasvassa, kunnes se alkaa saada väriä. Silppua puolet valkosipulista ja sekoita sipulin joukkoon. Lisää pannuun mausteet, yrtit ja lopuksi linssit koko ajan reippaasti sekoitellen. Lisää vesi/kasvisliemi, sekoita hyvin ja kuumenna seos kiehuvaksi.

3. Anna keiton porista noin 40 minuuttia eli kunnes linssit ovat kypsiä. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää tilkka vettä, jos soppa tuntuu liian sakealta. Sekoita keiton joukkoon pinaatti, tomaatti ja suurin osa saksanpähkinästä. Keitä vielä 5 minuuttia.

4. Viipaloi loppu valkosipuli ja kuullota viipaleet jäljellä olevan saksanpähkinärouheen kanssa tilkassa öljyä.

6. Kauho keitto kulhoihin ja koristele valkoisipuli-saksanpähkinäseoksella. Tarjoile tuoreen leivän kera.


torstai 9. toukokuuta 2013

Superit tyrni-appelsiini-juustokakkubrowniet

Lemppari superfoodbrändini CoCoVi kutsui minut alkuviikosta nuuskimaan  ja oppimaan uusia tapoja käyttää superfoodeja ruuanlaitossa. Mentoreina toimivat ihanat Outi Rinne (Keittiökameleontti) ja Henri Alén, jotka jakavat supereita reseptejään myös CoCoVin nettisivuilla.


Suhteeni superfoodeihin on edennyt gojimarjojen ja macajauheen halveksunnasta chiasiementen päivittäiseen käyttöön, psyllium-ihastukseen sekä kaakaonibsi-riippuvuuteen, mutta paljon on opittava, kokattava ja maisteltava ennen kuin CoCoVin kaikki tuotteet ovat tulleet tutuiksi. Tällä erää mieleeni jäi tuttavuuden hierominen mm. lucuma-jauheen, raa'an kaakaovoin ja silkkiäispuun marjojen eli mulperien kanssa, joista jälkimmäiset tulevat aivan varmasti jäämään jos ei päivittäiseen, niin viikoittaiseen käyttöön. Jännittävin hipelöimäni purnukka oli kuitenkin pikapakuri, jota voi nakata ihan sellaisenaan kuumaan tai kylmään juomaan ilman erillistä keittelyä tai esikäsittelyä. Kauheen kätsää, jos pakurista tykkää. 


Henkka grillasi meille possua, yhdisti inkamarjat pestoon ja viskasi marcona-mantelit avomaakurkku-tsatsikiin. Outi perehdytti sen sijaan jälkkärimaailmaan ja tarjosi aivan hävyttömän hyviä goji-appelsiini juustokakku-brownieita. Lähdin apinoimaan niitä heti seuraavana päivänä saaden samalla tilaisuuden korkata lucuma-jauheneitsyyteni sekä herkutella muka-paremmalla ommallatunnolla (tällähän ne raskauskilot sulaa!). Välineet gojimarjojen jauhamiseen tosin puuttui, joten korvasin ohjeen gojijauheen kotimaisella tyrnirouheella, jota löytyy hyvin varustetuista ruokakaupoista.

 

TYRNI-APPELSIINI-JUUSTOKAKKUBROWNIET


Brownie-taikina:
1 1/4 dl neitsytkookosöljyä
1 dl (raaka)kaakaojauhetta
1 dl kookospalmusokeria
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl maitoa
2 keskikokoista kananmunaa (tai 2 rkl jauhettuja chia-siemeniä + 6 rkl vettä)
1 1/4 dl vehnäjauhoja
4 rkl lucuma-jauhetta
2 rkl kaakaonibsejä
1/2 tl leivinjauhetta
1/8 tl suolaa

Juustokakkutaikina:
200 g tuorejuustoa
5 rkl sokeria (tai 2 rkl hunajaa ja 3 rkl sokeria)
1 tl raastettua luomuappelsiinin kuorta
1/2 dl tyrnirouhetta
1/2 appelsiinin mehu

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

2. Sekoita juustokakkutaikinan ainekset tasaiseksi seokseksi.

3. Sulata vesihauteessa kookosöljy. Ota sivuun ja vispilöi joukkoon maito ja kaakaojauhe. Jäähdytä ja vatkaa sillä aikaa kananmunien rakenne rikki (tai valmista chia-seos).

4. Sekoita toisessa kulhossa jauhot, sokerit, leivinjauhe, nibsit ja suola. Lisää kuiva-aineksiin vuorotelle suklaaseosta ja vatkatut kananmunat (tai chia-seos).

5. Levitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Voitele reunat kookosöljyllä ja sirottele päälle kaakaojauhetta, jotta taikina ei tartu kiinni.

6. Kaada brownie-taikina vuokaan. Lusikoi päälle juustomassaa sinne tänne. Marmoroi pinta sekoittamalla kerroksia keskenään muutamalla vedolla. Paista 30-35 minuuttia.



lauantai 4. toukokuuta 2013

Vappubrunssin majoneesiton perunasalaatti

Tarjosimme me vappubrunssilla toki muutakin kuin vain minejä juustosarvia. Tuomas tekaisi omasta päästään kylmäsavulohitahnan mallaslimpun kaveriksi samalla kun minä sotkeennuin majoneesittomaan perunsalaattiin ja  Kinuskikissan tontilta löytämääni tomaatti-mozzarellapiirakkaan. Myös vieraat osallistuivat kestitsemiseen tuomalla mukanaan mm. savukaloja, munkkeja, suklaakakkua ja  mustaviinimarjasorbettia. Voihan nam!


Tämä perunasalaatti ei istu ainoastaan vappuun vaan nauttii suosiostaan varmasti  myös kesän grillibileissä. Suosittelen kokeilemaan!  Isommalle poppoolle ohje kannattaa ainakin tuplata.

MAJONEESITON PERUNASALAATTI  (neljälle)


muutama siivu vaaleaa leipää
oliiviöljyä paistamiseen
kuivattua basilikaa tai oreganoa 
(suolaa)
4 keitettyä perunaa
1 maustekurkku
1 omena
1/2 sitruunan mehu
1 punasipuli ohuina renkaina 

 muutama iso kapris koristeluun
 tuoretta basilikaa

Kastike:
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl sinappia
1-2 rkl valkoviinietikkaa

suolaa
mustapippuria


1. Valmista krutongit hyvissä ajoin. Paista oliiviöljyssä vaaleita leipäpalasia niin, että ne saavat ruskean pinnan. Mausta paistamisen aikana kuivatulla oreganolla tai basilikalla ja halutessasi suolalla.
 
2. Keitä perunat ja anna niiden jäähtyä (mielellään pari tuntia, vaikka vuorokausi). Paloittele perunat, omena, maustekurkku ja sekoita kulhossa. Lisää sekaan punasipulirenkaat ja purista sekaan sitruunan mehu.

3. Valmista kastike erillisessä kulhossa ja sekoita perunasalaatin sekaan. Mausta sormisuolalla ja mustapippurilla. Koristele perunasalaatti isoilla kapriksilla, krutongeilla ja basilikan lehdillä.

Ohje: Jensenin kiusaus


torstai 2. toukokuuta 2013

Juhlien juustosarvet

Miten teidän vappu sujui? Me juhlistimme aattoa raukean rauhallisissa merkeissä, seuraavan päivän vappubrunssia valmistellen. Vappupäivänä ihania vieraita riittikin sitten aina ilta kuuteen asti ja toukokuu käynnistyi taas astetta kevyemmällä mielellä.

Brunssitarjottaviimme kuului mm. nämä minit vuohenjuustolla täytetyt juustosarvet, joiden idean nappasin ystäväni äidiltä. Sarvet olivat suussa sulavia tuoreeltaan ja olisivat varmana olleet sitä  vielä tarjoilutilanteessakin, jos olisin muistanut lämmittää ne. Ou well, virheet on tehty sitä varten, että niistä otetaan opiksi.

 

MINIT JUUSTOSARVET VUOHENJUUSTOTÄYTTEELLÄ (32kpl)


3½ dl vehnäjauhoja
½ dl leseitä (esim. kaura- tai vehnä-)
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 dl juustoraastetta
2 rkl öljyä
2 dl kermaviiliä

Täyte:
150 g vuohenjuustoa  

Voiteltuun:
1 muna

1. Yhdistä ja sekoita keskenään jauhot, leseet, leivinjauhe, suola ja juustoraaste. Lisää öljy ja kermaviili. Sekoita ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi.

2. Jaa taikina neljään osaan. Pyörittele paloista pallot ja kaaviloi jauhoitetulla alustalla pyöreiksi levyiksi (halkaisija n. 25 cm).  Jaa levyt taikinapyörällä 8 kolmion muotuseen osaan.

3. Poista vuohejuuston homekuori ja muussaa juusto mössöksi. Lusikoi pieni nokare täytettä kunkin taikinakolmion leveimpään päähän ja rullaa levyt sarviksi (jätä kärki pohjan alle niin sarvet eivät aukea paistuessaan!).  Voitele munalla ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.




sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Back to basics: suklaamuffinssit

Kun kerran yhden keittokirjan avaa, ei sitä kannata ihan heti pois nakatakkaan. Valkosipulimuffinssien lisäksi palasin perus asioiden äärelle Johan Åkerbergin Muffinssikirjan ihanan tuhdeilla, jenkkityylisillä suklaamuffinsseilla. Näillä lähtee vakavampikin suklaa- ja leivoshimo, eikä valmistuskaan voisi juuri helpompaa olla. Perfecto!


SUKLAAMUFFINSSIT (10-12 keskikokoista muffinssia)

4 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1½ dl kaakaojauhetta
2 munaa
2 dl ruokokidesokeria
100 g voisulaa
2 dl maitoa
1 dl rahkaa
100 g tummaa (70%) suklaata

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Siivilöi jauhot, leivinjauhe, kaakaojauhe ja suola kulhoon.  Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon voisula, maito ja rahka. Sekoita ne varovasti kuivien ainesten kanssa. Rouhi suklaa esim. veitsellä leikkuulaudan päällä ja kääntele taikinan sekaan. Jaa taikina muffinssivuokiin (täytä 2/3 vuoasta) ja paista uunissa n. 15-20 minuuttia.

Ohje Johan Åkerbergin Muffinssikirjasta.



lauantai 27. huhtikuuta 2013

Valkosipulimuffinsseilla vappuun

Poimin keittokirjahyllystä pitkästä aikaa Johan Åkerbergin Muffinssikirjan ja pyöräytin opuksen ohjeilla valkosipulimuffinsseja katkaraputäytteellä. Ylläri veto, sillä en ole mikään suolaisten muffinssien ylin ystävä, vaan syön mielummin sämpylät sämpylöinä ja piiraat piiraina. Mutta näistäpä muffinsseista tulikin ihanan kuohkeita ja lempeän makuisia. Myös katkaraputäyte oli ihan ässä, joskin syödessään vähän sottaista.

Ajattelin, että nämä istuisivat nätisti vappubrunssille. Jos katkaraputäyte ei puhuttele, voi sen korvata esim. tuorejuustolla, tai iskea muffinssit keiton kavereiksi. Ihan sellaisenaan valkosipulimuffinssit ovat valitettavasti vähän hohdottomia.


VALKOSIPULIMUFFINSSIT KATKARAPUTÄYTTEELLÄ (10-12 muffinssia)

Muffinssit:
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 munaa
2 dl kermaviiliä
1 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä
3 - 4 valkosipulinkynttä murskattuna
1 dl ruohosipulia hienonnettuna

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja suola kulhoon. Vatkaa munat, kermaviili, maito ja öljy keskenään ja sekoita jauhoseokseen. Kääntele joukkoon murskatut valkosipulinkynnet ja hienonnettu ruohosipuli. Kaada taikina muffinssivuokiin ja paista uunissa n. 15-20 minuuttia.

Katkaraputäyte:
raejuustoa
katkarapuja
tuoretta tilliä hienonnettuna
pari ruokalusikallista raastettua piparjuurta (tai maun mukaan)
pari ruokalusikallista sitruunamehua
suolaa ja valkopippuria.

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta.

Ohje: Johan Åkerbergin Muffinssikirja


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...