tiistai 11. tammikuuta 2011

Sitruunapastaa ja voissa paistettuja soijasuikaleita

Tiistai loskaa täynnä. Palaankin mielelläni tähän erään talvisen sunnuntain lounaaseen. Tuomas kokkasi sitruunapastan Hesarin Ruokatorstaista löytämänsä ohjeen mukaan (lisäsi tosin oma-aloitteisesti hieman maizenaa suurusteeksi) ja minä keitin ja paistoin soijasuikaleita varmaan puolestoista vuoden tauon jälkeen. Suikaleistakin tulee ihan maukkaita, kun kiehauttaa ne ensin tymäkässä kasvisliemessä ja paistaa sen jälkeen voi-öljyseoksessa rapsakoiksi.



350-400 g pastaa
1 luomusitruuna
1 1/2 dl valkoviiniä
2 dl kermaa
100 g parmesaanila lastuina tai raastettuna
1-1 1/2 tl tummaa sokeria 
(hieman maizenaa suurusteeksi)
pieniä pinaatinlehtiä
mustapippuria
suolaa 

1. Pese sitruuna huolellisesti. Raasta kuori ja purista mehu.
2.  Kuumenna valkoviini kattilassa. Lisää joukkoon sitruunamehu. Anna kiehua puoleen.
3. Lisää kastikepohjan joukkoon kerma, sokeri sekä suurin osa parmesaanista ja sitruunankuoriraasteesta. Mausta pippurilla ja suolalla. Lisää tarvittaessa makua pyöristävää sokeria. Keitä samaan aikaan pasta suolalla maustetussa vedessä.
4. Kaada kuuma kastike pastan joukkoon, sekoita varovasti. Revi joukkoon pinaatin lehdet. Viimeistele parmesaanilastuilla ja sitruunankuoriraasteella.


Sitruunapastan ohje: Helsingin Sanomat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...