Se surullisen kuuluisa

Kun kuulin lukijan toiveen saada nähdä parvekkeemme nykytila, aloin ensimmäisenä hävetä. Enhän ole ehtinyt tehdä sille oikein mittään! Kesä on kulunut jälleen niin hullun nopeasti ja sykkivän ensihuuman jälkeen mielenkiintokin katosi, kun yksikään huonekaluliike ei myynyt mieleisiäni parvekekalusteita (polyrottinki, pala roviolla!) .

Kuten kuvasta näkyy, parvekkeeltamme puuttuu edelleen mm. toinen tuoli, matto ja jonkinnäköinen arkku puutarhavälineille. Lisäksi haluaisin petsata lattiaritilät tummemmiksi ja maalata kissaverkon nurkkapuut vaaleiksi (kalskahtaa ikuisuusprojektilta). Verkkoa pitkin ylös kasvava viiniköynnös olisi myös mukava, mutta toistaiseksi olen onnistunut vain tappamaan sen ainoan köynnöstaimen, jonka hankimme toukokuussa.

Olen myös ujosti luovuttanut täydellisten parveketuolien suhteen.  Tuon psykedeelisen ohjaajantuolin nappasin nimittäin Iskun poistonurkkauksesta - aivan kuten pöydänkin aikanaan - joten lienee sanomattakin selvää, ettei sille löydy enää paria. Mutta mikä ihme sen  kaveriksi sitten sopisi? Ehkä mehukas Pantone?

 

Vaikka kalustus onkin vielä rempallaan, voin onneksi ylpeillä vähän kasvillisuudella. Sillä ihmiselle, joka tappaa kaktuksenkin, on aivan ylitsepääsemättömän upeaa poimia omat yrttinsä suoraan mullasta. Häh hää, siinäs kuulit äiti! 

Parvekkeellamme kasvaa siis  muutamaakin eri sortin basilikaa, minttua, timjamia, salviaa, pinaattia, vuonankaalia ja sipulia. Ruukut ovat Ikeasta ja Kodin Ykkösestä. Suosikkini niistä taitavat olla nuo Ikean munamaiset yrttiruukut, jotka olivat kuin tehtyjä riippumaan metallisessa kissaverkossa.

Että näin. Onneksi kesää on vielä jäljellä.