keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Paras parsarisotto

En voi sille mitään, että aina puheen kääntyessä parsaan, alan ajatella Veeraa. Joka ikinen kerta. Aina. Rouva kun paljasti jo muutamia vuosia sitten syövänsä sesongin aikoihin parsaa joka ikinen päivä. Ihailtavaa omistautumista!

Itse en näin sesonginkaan aikana ihan joka päivä parsaa syö, mutta risotto on eittämättä yksi suosikkitavoistani nauttia sitä. Olen parsarisottokokkina vieläpä aika haka, vaikka itse leuhkinkin, köhöm. Arvatkaapa muuten, mikä on parsarisottojeni salaisuus. Pehmeä vuohenmaitojuusto. Toimii kuin porkkana wasabilla ja valkoviini kesäauringolla!


PARSAVUOHENJUUSTORISOTTO (neljälle)

500 g vihreää parsaa
litra vettä
hyppysellinen suolaa
hyppysellinen sokeria
sitruunamehua

sipuli 
2 rkl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl kuivaa valkoviiniä
parsan keitinvesi
2 kasvisliemikuutiota
1 prk (150 g) pehmeää vuohenmitojuustoa (Chavroux)
voita
mustapippuria ja suolaa

1. Poista parsojen tyvestä puumainen osa ja kuori ne nupusta tyveen päin. Pilko parsat paloiksi ja keitä kannen alla sitruunamehulla, suolalla ja sokerilla maustetussa vedessä 4-6 minuuttia. Tarkista kypsyys. Nosta parsat siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä, jotta eivät ylikypsy. Säästä keitinliemi. 
2. Lisää parsojen keitinveteen kasvisliemikuutio
3. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulisilppua öljyssä kattilassa
4. Lisää riisi ja kypsennä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes riisi muuttuu hieman läpikuultavaksi. Lisää valkoviini ja jatka sekoittamista.
5.  Kun viini on imeytynyt riisiin, lisää kauhallinen kuumaa kasvislientä. Lisää kasvislientä pienissä erissä kokoajan sekoittaen sitä mukaa kun edellinen liemi on imeytynyt riisiin. Riisi on kypsää 15–20 minuutin kuluttua. Riisin kuuluu olla hieman hampaissa tuntuvaa, ei siis täysin pehmeää.
6. Sekoita vuohenjuusto risoton joukkoon. Lisää myös parsapalat, voi, ripaus mustapippuria ja tarvittaessa suolaa.


2 kommenttia:

  1. Kaksi suosikkiani, parsa ja risotto, tätä täytyy kokeilla hetimiten, kiitos tästä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...