sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Sinne ja takaisin

Tiedättekö, olen aiheuttanut itse itselleni sievän joulukalenteriähkyn. Pakko blogata välillä jotain muutakin. Esim. Porvoosta!


Sähköpostiini kolahti viime viikolla kutsu päiväretkelle talviseen Porvooseen, sekalaisen bloggaajaporukan hännän jatkoksi. Houkuttimina toimivat mm. sanat joulumarkkinat ja lounas Bistro Sinnessä, joten jooooo, mukana oltiin! Erityisesti maineikas Sinne oli vetänyt minua puoleensa jostain viime kesästä lähtien, jolloin sen nimi alkoi pyöriä epäilyttävän ylistetysti useammankin tutun huulilla ja blogeissa, joten oli mielenkiintoista nähdä, mistä kaikki tämä kuhina sikiää. Esimakua antoi tieto siitä, että ravintola listattiin vastikään Suomen 50 Parasta Ravintolaa -listan sijalle 11!


Lounas Bistro Sinnessä käsitti glögit ja kolmen ruokalajin lupaavalta kuulostavan menun. Alku olikin täräyttävä, sillä paikan alkoholiton glögi oli jotakuinkin parasta, mitä olen juonut. Ei pliisua lämmitetty mehua, vaan ihan ehtaa makusiirapista keitettyä glögiä. Hallelujah! Samanlaisen elämyksen aiheutti myös paikan omatekoinen leipä. Tunnustan, söin sitä aivan liian monta palaa jo ennen alkukeittoa ja silti lisää kannettiin heti, kun leipäkorista alkoi näkyä pohja. Petollista.


Kolmen ruokalajin menu sisälsi kermaista maa-artisokkakeittoa jokiravuilla, herkullista siikaa ihanalla fenkolilla sekä suussa sulavaa, kanelista cremé bruleeta, jota somisti ananassalaatti ja kookossorbetti. Kaikki ensiluokkaista, kaikki hyvää. Jos trion suosikki pitäisi kuitenkin valita, niin alkuruokaihmisenä valitsen maa-artisokkakeiton.

Sinnessä tarjoillaan sekä lounasta, illallista että sunnuntaibunsseja. Brunssit ovat yleensä täyteen buukattuja noin 3 viikkoa eteenpäin, joten pöytävaraus ei ole suotavaa vaan pakollista. Ainakin itseäni brunssi kiinnostaisi, joten onko mukaan lähtijöitä?


Sinnessä lounastamisen lisäksi päivään sisältyi myös vierailu Porvoon Taidetehtaassa, saman katon alta löytyvissä joulumyyjäisissä (Ostin taas joulukoristeita, vaikka joulukuusemme kaatuu jo vanhojenkin painosta. Poor me.), sekä oma aika Porvoon ihastuttavassa vanhassa kaupungissa, joka  oli tosin viikonpäivänsä takia tupaten täynnä (helsinkiläisistä). Lisää reissusta voi lukea muun muassa Kaukokaipuu -blogin puolelta :).

Suur kiitos matkan järjestäjille ja vielä erityiskiitos pariskunnalle Cosy Home -blogin takaa, jotka jaksoivat yhtä mukana lyllertäjää, joka meinasi jäädä mahastaan kiinni vähän jokaisen puodin hyllyjen väliin.

Loppuun vielä parit fiiliskuvat jouluisesta Porvoosta. Jos tähän asti rakastin tuota kaupunkia kesäisin, ei tee tiukkaa rakastaa sitä potenssiin tuhat nän joulun alla.


Matkat Porvooseen ja lounas Bistro Sinnessä oli sponssattuja.



13 kommenttia:

  1. Ilmoittaudun brunssikaveriksi! :) Ihania kuvia, niin on nättiä. Ai että.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Suunnitellaan brunssimatkaa esim. helmi-maaliskuulle, niin oon varmasti toipunut jo lapsivuodeajasta :)

      Poista
  2. Sinne pitää kyllä joskus päästä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Sinne on ehdottomasti pienen reissun arvoinen ravintola :)

      Poista
  3. Nyt ei juurikaan harmita, että olen ostanut joululahjaksi yhden Porvoon viikonlopun sisältäen hotellin ja Sinnen. Aivan mahtava matkareportaasi. Haluaisin Porvooseen jo ennen joulua, mutta en ole varma kestänkö helsinkiläisten ruuhkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kadehtittavalta joululahjalta. Mäkihaluun!

      Joku sanoi, että näinä päivinä helsinkiläiset lähtevät jouluostoksille Porvooseen ja porvoolaiset tulevat vastavuoroisesti shoppilemaan Itäkeskukseen. Tapansa kullakin ;)

      Poista
  4. Kerran olen Sinnessä käynyt työdinnerillä ja hyväähän se ruoka oli. Ihan ylistysten tasoista elämystä en kokenut, mutta se leipä oli kyllä syntisen hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, olin unohtanut vastata tähän kommenttiin.

      Sinnen lista ja ruoka on aika perinteikäs, joten sikäi ymmärrän, jos kaikki eivät saa siitä samanlaista wow-elämystä. Mulla oli myös aivan tajuton nälkä Sinneen mennessä, joten sekin varmaan edesauttoi ylisanojen muodostamisessa ;)

      Poista
  5. Yksi joulufani ilmoittautuu, aivan ihania kuvia ja kiva reportaasi! Itse olen Porvoosta kotoisin mutta asun ulkomailla enkä pääse tänä vuonna jouluksi Suomeen. Onneksi löysin blogisi ja tätä kautta pääsen nauttimaan tunnelmasta! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Laura! Mukavaa, että eksyit tänne :). Porvoo on kyllä ihana kaupunki. Tässä juuri visioin, olisiko sinne muuttaminen mitenkään järkevää mm. työkuvioiden kannalta :D.

      Poista
  6. Ihanat kuvat! Kiitos itsellesi ihanasta matkaseurasta! Hyvin jaksettiin kuules reipasta lyllertäjää. ;) Voimia ja tunnelmallisia joulupäiviä, toivottavasti nähdään taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tosiaan nähdään vielä jossain vaiheessa! :)

      Poista
  7. Pakko päästä maistamaan Sinnen ruokia! Seuraava Porvoon matka onkin jo muutaman viikon päästä, josko silloin ehtisi piipahtamaan. Hyvä tietää että pöytävaraus voi olla tarpeen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...