sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Taste of Helsingin Top 4

Ikäviä uutisia: vanha festariluuta on tullut vanhaksi. Siinä missä nuorempana tuli säästettyä ropojaan puoli vuotta päästäkseen viettämään suihkuttomia päiviä villiin länteen nimeltä festareiden leirintäalueet ja kuullakseen sen tutuntutuntutun autotallibändin keikan Ankkarokin pienimmällä lavalla jonain epäinhimillisen varhaisena kellonlyömänä, olen viimeiset kesät panostanut vain mukaviin kaupunkifestareihin. Tai siis yhteen festariin per kesä. Viime vuonna eksyin joillekin urbaaneille suomiräppikinkereille katselemaan monttu auki neonshortseihin tälläytynyttä Cheekkiä, mutta tänä vuonna  satsasin sentään todelliseen kiinnotuksen kohteeseeni eli ruokaan.

Taste of Helsinki toi kuluneen viikonlopun ajaksi hyvän ruuan ja viinin aivan kaupungin ytimeen. Ja kun nyt puhun hyvästä ruuasta, todella tarkoitan sitä, sillä lista tapahtumaan osallistuneista ravintoloista oli puhtaasti häkellyttävä. Oli Gaijinia, Aitoa, Bistro Omatia, OLOa, Askia, Smöriä, Luomoa, Toscaninia, Demoa, Juurta, Murua ja vielä lopuksi ravintola C:kin. Ravintoloista jokainen oli koonnut listalleen kolme 4 - 6 euron ruokalajia, joita asiakas sai noutaa kojuista alueella vaihdettavia muovisia markkoja vastaan.  Myös viiniä sai lorottaa pantillisiin Iittalan Essence -laseihin muovimarkkoja vastaan. Varsinainen foodien huvipuisto.

Jos jotain täytyy antaa Taste of Helsingille miinusta, niin  raivostuttavasta ihmispaljoudesta ja jonoista, mutta siitä saamme syyttää seuralaiseni Annan kanssa myös itseämme, kun olimme valinneet jotakuinkin ruuhkaisimman ajankohdan (lauantain iltakattaus). Ja todennäköisesti ihmisten määrä ei olisi haitannut minua läheskään näin paljoa tai tuskin ollenkaan, ellen olisi ryysinyt paikalle lastenvaunujen kanssa. No, tehty mikä tehty. Kokipa varttia vaille viisikuinen Viljakin nyt ensimmäiset festarinsa.

Niin ja ne neljä suosikkiannostani kaikista maistamistani ei-missään-paremmuusjärjestyksessä ovat seuraavat:


1. Smörin mozzarella, savutomaatti ja nokkospesto
2. Luomon "Earthquake", eli 64,7-asteen kananmuna ja sienitoffee
3. Bistro Omatin fenkolilla maustettu haukiburger
4. OLO:n jugurttia ja mansikoita

Jee-jee, ensi vuonna uusiksi!



2 kommenttia:

  1. Samoja suosikkeja näytti olevan. Luomon (Jounin) muna niittää mainetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jounin muna oli kyllä ihan super-slurps!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...