torstai 12. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERIN LUUKKU 12


Mitä syntyy poppareista, pretzeleistä, pipareista, karamellista ja valkosuklaasta? No ihan törkeän hyvää naposteltavaa evästämään vaikkapa tämän illan joulukorttisavottaa. Muistattehan, että huomenna on viimeinen päivä saattaa matkaan 2. luokan postimerkeillä varustetut joulutervehdykset!

  

SWEET & SALT CHRISTMAS CARAMEL CORN


2 l poksautettuja popcorneja (eli n. 1½ dl maissinjyviä)
2 dl hienoa sokeria
1 dl siirappia
1/4 tl suolaa
100 g voita
1½ dl Pretzels-suolatikkuja murennettuna
1½ dl pipareita murennettuna
150 g valkosuklaata

Laita uuni lämpenemään 100 asteeseen. Levitä poksautetut popcornit leivinpaperin päälle uuninpellille.

Laita sokerit, suola ja rasva kattilaan ja keitä noin 5 - 10 minuuttia, kunnes seos hiukan sakenee. Kaada sokeri-siirappiseos poppareiden päälle ja sekoita lastalla tai isolla lusikalla. Laita popparit uuniin noin tunniksi. Kääntele vartin välein ja varo, etteivät popparit pala!

Kun karamellipopparit ovat valmiita, siirrä ne pellin päältä pois ja jäähdytä. Murskaa pretzelit ja piparit karkeasti ja sekoita jäähtyneiden karamellipoppareiden joukkoon. 

Sulata valkosuklaa mikrossa. Kaada sulanut valkosuklaa poppariseoksen päälle. Anna suklaan jäähtyä ja siirrä popparit sen jälkeen tarjoilukulhoon. 

Enjoy!


4 kommenttia:

  1. No nyt on naposteltavat kohdillaan!
    Mullakin on joulukorttisavotta edessä, niitä ei tänä vuonnakaan kannattanut tehdä valmiiksi ajoissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehditkö? Mä aloin askarrella omia korttejani jo marraskuun eka päivä, mutta jännästi se osoitteiden kirjoittelu kuoriin vähän taas jäi viime tippaan...

      Poista
  2. tää ei voi olla kuin hyvää! suolasta ja makeaa JA pipareita JA suklaata, huh huh! joulukortit on jo postissa, mutta pitää keksiä joku muu hyvä tekosyy tehdä tätä. samoin kuin niitä viime joulukalenterin kookosporkkanapalleroita, joita käyn ihastelemassa vähän väliä, mutta joita en vieläkään oo saanut tehdyksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan törkeen hyvää! Ja piparit voi sitten vaihtaa sesongin vaihtuessa muuhunkin, vink vink. Olen jopa nähnyt saman tyylisen snäksireseptin, joissa suolatikut korvataan perunalastuilla ja pipareiden paikalla on vaahtokarkkeja :).

      Kookosporkkanapallerotkin on hyviä! Vähän meinasin jo itse unohtaa ne. Hyvä että muistutit :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...