torstai 10. tammikuuta 2013

Suklaakerroskakku

No jopas täällä on ollut laiskan pulska bloggaaja. Eikä vauvakaan ole vielä syntynyt ollakseen looginen tekosyy tähän saamattomaan 10 päivän hiljaisuuteen. Hyi hyi ja soo soo.

Nojoo.

Taitaa allekirjoittaneen ajatukset olla kuitenkin jo jossain muualla kuin tässä blogissa. Valitan. Tänään rv. 40+4 EIKÄ MITÄÄN TAPAHDU.


Paitsi sen verran tapahtuu, että täytin vuosia viime lauantaina ja vaikka asiaa ei suuremmin juhlistettukaan, niin kakku piti saada. Ja överi-suklainen, tiätty!  Olin himoinnut Yummy Bakerin suklaakerroskakkua jo jostain sysipimeästä marraskuusta lähtien, joten nyt syy oli mitä parhain toteuttaa se myös omassa keittiössä. Ja voi jestas, että oli suklaista! Siis ihanaa! Ohje alla.

(Noudatin alkuperäistä ohjetta kaikessa muussa paitsi munien määrässä. Niitä olisi kuulunut laittaa 2 - laitoin 3.)

SUKLAAKERROSKAKKU

Kakku:
4 dl vehnäjauhoja
3,5 dl sokeria
1,75 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
ripaus suolaa
2 dl maitoa
1 dl öljyä
1 tl vanilja-aromia
3 kananmunaa
2 dl kuumaa vahvaa kahvia

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g maitosuklaata
100 g tummaa suklaata
1 rkl sokeria

Kuorrute:
0,75 dl kermaa
100 g tummaa suklaata

1. Valmista suklaakakku sekoittamalla kuivat aineet kulhossa. Lisää jauhoseokseen maito, öljy ja munat. Sekoita lopuksi joukkoon kahvi. Taikina saa jäädä melko löysäksi, joten älä huolestu. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista 175 °C:ssa noin 40-45 min. Jäähdytä hyvin.

2. Valmista täyte sulattamalla suklaat vesihauteen päällä. Sekoita sen jälkeen sula suklaaseos tuorejuuston ja sokerin kanssa. Leikkaa suklaakakku kahteen osaan ja lusikoi puolet täytteestä kakun väliin ja loput kakun päälle.

3. Valmista kuorrute pilkkomalla suklaa pieniksi paloiksi kulhoon. Kiehauta kerma ja kaada suklaan päälle. Sekoita tasaiseksi ja kaada kakun päälle. Koristele kakku esimerkiksi vadelmilla tai ananaskirsikoilla.






tiistai 1. tammikuuta 2013

Anna ääni!

Kaunista alkanutta vuotta murut! Toivottavasti pää ei ole pipi ja vatsassa pysyy muukin kuin vishy.


Esittelin teille nämä yltiöihanat ja superit popcorn-suklaat reilu kuukausi sitten ja vihjasin silloin osallistuvani niillä myös CoCoVin superfood-henkiseen reseptikilpailuun. Nyt kilpailu on avattu Facebookkiin, joten hus hus ääniä antamaan!

Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan yhteensä 3 kpl 100 euron arvoisia CoCoVin tuotepaketteja. Herkullisimmat ohjeet laatineet bloggaajat pääsevät puolestaan kokkaamaan ravintola Muruun ison idolini Henri Alénin seuraan, joten sikäli en panisi pahitteeksi, jos antaisitte äänenne juuri näille suklaille. ;)



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...