sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

AURINGON MAKU & FENKOLISLAW

Eletään vuoden 2013 lumista tammikuuta. Olen lampsinut aiemmin päivällä kotiin Kätilöopiston sairaalasta mukanani muutaman päivän ikään ennättänyt Vilja. Kömmin hormonien nuuduttamana sohvalle niin sulavasti, kuin vastasynnyttänyt vain voi, ja avaan television. Jään töllöttämään MasterChef Suomen kolmannen kauden avausjaksoa, vaikken edes pidä formaatin suomalaisesta versiosta. Siellä on kilpailijana joku kaunotar, joka jää heti taidoillaan ja luovuudellaan mieleeni. Eikä vissiin turhaan. Myöhemmin keväällä sama mimmi voittaa Master Chefin tittelin ja syksyllä blogillaan Truly Kira parhaan ruokablogin arvonimen Glorian blogiawardseissa. Nyt neito on tehnyt keittokirjankin. Ja ihan himskatin hyvän sellaisen!


Ensivaikutelmani Kira Åkerström-Kekkosen Auringon maku -kirjasta on kesäinen, herkullinen ja esteettisesti upea. Nidettä selatessa tunnen haluavani yht'äkkiä kesäiseen Hankoon, jossa Tomi Parkkosen ottamien kuvien perusteella eteerisen kaunista. Christer Lindgrenin välihöpinät Hangon kesän legendoista puhaltavat kirjan henkiin.

Auringon maun reseptiikka ei ole mitään perus arkikauraa, vaan Kira on kylvänyt ohjeisiin maukkaita jippoja. On mustaherukanlehdillä maustettua avokadokreemiä, vispipuuroa inkiväärikermalla, seljankukalla maustettua raparperia köyhien ritareiden kera ja sitruunakakun kanssa tarjoiltua mustikkavoita.

Aivan,  mustikkvoita. Olen sanaton.


Jo eEnsimmäisen läpiselaamisen jälkeen paloin halusta päästä kokkaamaan Auringon mausta ties mitä reseptejä, mutta taidan jättää niistä suurimman osan kesään, jolloin ohjeiden raaka-aineita on paremmin saatavilla. Onneksi fenkolia löytyy kaupan vihanneshyllystä maaliskuussakin, joten nautimme eräänä keväisenä lauantaipäivänä tätä fenkolislawia paistetun hauen ja perunamuusin kanssa. Fenkolislaw(kin) on suorastaan nerokas keksintö Kiralta ja sitä tulee tehtyä varmasti toistekin hyvän kalan kaveriksi.

FENKOLISLAW


3 isoa fenkolia
2 rkl turkkilaista jugurttia
1,5 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl sitruunan mehua
lehtipersiljaa
fenkolinvarsia
suolaa

Leikkaa fenkolit terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi. Laita jääveeen rapeutumaan noin 15 minuutiksi. Sekoita kulhossa hunaja, jugurtti, sitruunanmehu ja maun mukaan suolaa. Valuta ja kuivaa fenkolit hyvin ja sekoita kulhossa kastikkeen kanssa. Tarkista maku ja lisää joukkoon silputtua lehtipersiljaa ja fenkolinvarsia. Anna maustua noin 10 minuuttia.

Resepti Kira Åkerstöm-Kekkosen kirjasta Aurinkon maku.

Kirja saatu arvosteukappaleena.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...